Kennel Troberry's

Labradorinnoutajat

Ottaisitteko pennun Troberry’s kennelistä?

 

Ennen yhteyden ottoa kannattaa rehellisesti pohtia muutamia asioita. Millainen on toiveittenne koira? Onko sukupuolella tai värillä suuri merkitys? Oletteko kiinnostuneita näyttelyissä käymisestä, etsittekö kaveria sorsajahtiin vai onko toiveissanne miellyttävä perheenjäsen lenkille ja harrastuksiin? Ehkäpä näitä kaikkia? On hyvä muistaa, että varsin vahvana ja toimeliaana rotuna labradori vaatii hyvän peruskoulutuksen ja rodulle ominaista tekemistä. Onko teillä aikaa touhuta isohkon koiran kanssa ? Jos on, niin silloin labradori voi hyvin ja siitä tulee mitä miellyttävin kumppani. Entä kestättekö koirankarvoja lattioilla, vaatteissa ja ehkä myös sohvalla? Omistatteko hyvän imurin ja huumorintajua?

 

Voitte tutustua koiriimme niiden omilla sivuilla. Kuvien lisäksi saatte tietoa koirille tehdyistä terveystutkimuksista, geenitesteistä sekä näyttelytuloksista ja harrastustoiminnasta. Myös Suomen Kennelliiton Koiranet Jalostustietojärjestelmässä pääsee tutustumaan koirien, niiden jälkeläisten ja sukujen terveystuloksiin ja tilastoihin. Sieltä löytyvät myös kaikki koe- ja näyttelytulokset.

 

Jalostukseen pyrimme käyttämään mahdollisimman terveitä koiria. Lonkkien ja kyynärpäiden tulee olla terveet, samoin silmien. Jalostukseen käytettävän koiran perusterveyden tulee muutenkin olla kunnossa ilman allergioita tai muita riesoitteluja. Luonnon arpajaiset ovat kuitenkin aina arvoitus eikä voida antaa takeita sille, että esimerkiksi luustoltaan terveiden vanhempien kaikki jälkeläiset olisivat terveitä. Toki todennäköisyys on tällöin suurempi. Sukujen terveystilastoja voi silmäillä tästäkin näkökulmasta.

 

On hienoa, että labradoreille on tarjolla jo useita geenitestejä, joilla voidaan selvittää koiran geneettinen tausta. Esimerkiksi PRCD PRA, CNM, HNPK ja EIC geenitestien tuloksia voidaan käyttää siitosyhdistelmien suunnittelussa niin, että varmistetaan syntyvien pentujen terveys.

 

Kaikki pentumme ovat menneet uusiin koteihinsa perheenjäseniksi vaikka niiden kanssa monenlaista mukavaa harrastetaankin. Osa on kunnostautunut metsällä ja näyttelyissä, toiset vetävät lapsia pulkassa, tokoilevat, retkeilevät, käyvät agilityssä tai jäljellä. Joku viettää ihan reilusti oloneuvoksen päiviä. Tavoitteenamme onkin vanhanajan iloinen ja rehti labradori, "jokapaikanhöylä", jonka kanssa voi harrastaa monenmoista. Miellyttävä ja reipas luonne onkin terveyden ohella tärkeää.

 

Jos olette kiinnostuneet Troberry’s pennusta niin ottakaa yhteyttä. Ensimmäinen yhteydenotto voi hyvin olla sähköposti, mutta tekstiviestikyselyihin emme vastaa. Jo varhaisessa vaiheessa kannattaakin tarttua puhelimeen ja soitella ja kertoa toiveistaan. Samalla voitte kysellä koiristamme ja saada lisätietoja. Ennen pentujen syntymää otamme vastaan pennuista kiinnostuneiden yhteystietoja ja toiveita. Emme kuitenkaan varaa pentuja puhelimessa tai sähköpostiviestein. Pentujen synnyttyä ilmoittelemme syntyikö pentuja, jotka mahdollisesti vastaisivat toiveitanne ( esim. väri). Yleensä tämä on helpompaa urospentujen kohdalla, sillä narttupennuista pyrimme sijoittamaan aina jonkun lupaavan pennun, jollei pentu jää meille kotiin. Pentujen ollessa 4-5- viikon ikäisiä kutsumme teidät katsomaan pentuja. Jos sopiva pentu löytyy, niin se varataan täällä meillä pentulaatikon äärellä. Samalla voitte tutustua pentujen emoon ja meillä asuviin koiriin. Annamme samalla kertaa mukaan kattavan pentukansion ( nykyisin usein sähköisessä muodossa) johon voi tutustua pentua odotellessa.

 

Pennut kasvavat meillä kotona perheemme parissa, emonsa ja mummojen/tätien hoivissa. Pennut tottuvat normaaliin kodin hyörinään ja äänimaailmaan. Pillille/vihellykseen pennut totutetaan jo ensimmäisten nokarejauhelihojen myötä ja luovutusikäisinä ne tulla vilistävät luokse pillikutsun kuullessaan. Pennut luovutetaan rekisteröityinä, mikrosirutettuina, useaan kertaan madotettuina, terveinä ja reippaina koiranalkuina. Eläinlääkäri tarkistaa pentueen ennen pentujen luovutusta.

 

Myymme pennut vain henkilöille jotka lupaavat tutkituttaa koiransa perinnöllisten vikojen ja sairauksien osalta (eli lonkka- ja kyynärkuvaus ja silmien peilaus koiran ollessa 1-2 vuotias). Tästä sovimme kirjallisesti pennun kaupan yhteydessä. Meiltä pentua ottavat ovat usein tutkineet terveystilastoja Koiranetin jalostustietokannasta. Jotta tietoa kertyy jatkossakin ja terveyttä pystytään vaalimaan on tärkeää, että pentujen kuvaustuloksia on käytössä kattavasti. Ensimmäinen labradorimme oli valitettavasti lonkkavikainen. Röngenkuvaus ei vaivaa tietysti parantanut, mutta pystyimme ottamaan asian huomioon ja Valtu elikin ptkän, lähes 15-vuotta kestäneen hyvän elämän.

 

Pyrimme sijoittamaan joka pentueesta lupaavan narttupennun ja sijoituskoirasta kiinnostuneilta toivomme yhteistyöhalua sekä intoa puuhailla koiransa kanssa. Kiinnostus näyttelyihin on myös eduksi -lupaavaa pentua veisi tietysti mielellään myös näyttelyyn ja tulevalla jalostuskoiralla tuleekin olla tuomareiden antamia arvosteluita.

 

Pentutapaamisia järjestämme vuosittain - usein täällä Oulaisissa ryhmänäyttelyn yhteydessä tai lähipaikkakunnilla. Joskus tapaamme ihan vain koirien valokuvauksen ja yleisen porinan merkeissä koirien nauttiessa painista ja leikkimisestä. Joskus aiheena voi olla arkitottelevaisuus tai taipparit.

 

Puhelimitse ja sähköpostilla meidät tavoittaa helposti kauempaakin ja viestit ja kuulumiset ovat aina tervetulleita.

 

ystävällisesti tervehtivät Tuija ja Matti

puh. 050-5647532